Toimintakertomus vuodelta 2009
YLEISTÄ VUODEN 2009 TOIMINNASTA
Itä-Savon Urheiluratsastajat toimii tiiviissä yhteistyössä Seppälänmäellä olevan Ratsastuskoulu Sarin Tallin kanssa.
Seppälänmäen alueella palvelee ratsastusväkeä Ratsastuskoulu Sarin Talli 16 hevospaikalla sekä 15 paikkainen yksityistalli ja maneesi. Alue on ratsastuksen eri lajeihin keskittynyt ratsastuskeskus.
Yksityistalli ja maneesi ovat olleet yrittäjä Sari Karvosen omistuksessa vuoden 2004 kevättalvesta asti.
Sari Karvonen osti myös vuonna 2006 Savonlinnan kaupungilta Itä-Savon Urheiluratsastajat ry:llä vuokralla olleet rakennukset ja maa-alueet, joten toteutuneen kaupan jälkeen Itä-Savon Urheiluratsastajat ry: on toiminut Sari Karvosen omistamissa rakennuksissa ja maksanut Sari Karvoselle vuokraa käyttämistään tiloista.
KOKOUKSET
Seuran kevätkokous ja syyskokous pidettiin sääntöjen määrääminä ajankohtina.
AVUSTUKSET
Seura sai vuonna 2009 Savonlinnan kaupungilta 250,00 euron toimintarahan. Avustukset käytettiin mm. seuran kehittämiseen ja ratsastusreitin kunnostukseen.
NUORISOTOIMINTA
Seuran juniorit osallistuivat piha- ja tallialueiden puhdistus- ja kunnostustalkoisiin yhdessä seniorien kanssa, sekä olivat myös erittäin ahkkerasti mukana kilpailujen ja tapahtumien järjestämisessä mm. portin avaajina, liputtajina, taluttajina, jne.
TAPAHTUMAT
LASKIAISRIEHA
Laskiaisriehaa ei poikkeuksellisesti pidetty lainkaan helmikuussa 2009, koska suuri osa johtokunnan jäsenistä oli poissa paikkakunnalta ko. viikonloppuna.
TUNTI- JA KURSSITOIMINTA
Yrittäjä järjesti suosittuja kesäkursseja. Kesän aikana järjestettiin iltakursseja-, jatko- ja estekursseja. Normaali ratsastustuntitoiminta keskittyi iltaan; tunteja oli keskimäärin kaksi illassa.
Päivisin kävi eri oppilaitoksista opiskelijaryhmiä.Turvallisuus ja ratsastajien taso huomioiden, kaikenikäisille pyrittiin tarjoamaan ratsastuspalveluja. Tunteja pidettiin kentällä ja maneesissa.
Ratsastustunti- ja kurssitoiminnassa kiinnitettiin erityistä huomiota asiakaspalveluun ja ratsastusturvallisuuteen. Jokainen ratsastaja pyrittiin huomioimaan yksilöllisesti. Tuntiryhmät pyrittiin pitämään pieninä.
KILPAILUT JA MERKKISUORITUKSET
VALMENNUSTOIMINTA
KOULUTUSTOIMINTA
RAKENNUSTOIMINTA
Vuoden 2009 aikana jatkettiin edelleen Timo Karvosen johdolla maastoratsastusreitin, ratsastuskentän- ja hevostarhojen aitojen, sekä esteiden kunnostusta.
Tutor-ohjaajat; Riikkamari Päivinen ja Saila Pulkkinen
Estetuomarit;
Ratamestarit; Sari Karvonen ja Kati Romppainen.
Koulutuomarit; Sari Karvonen.
Valmentajat; Sari Karvonen on C-valmentaja.
Koulutuksen saaneet Nuori Suomi-ohjaajat;
Ratsastuksenopettaja; Sari Karvonen.
Itä-Savon Urheiluratsastajat ry 2010. All rights reserved.



